| Intiaanit aloittivat |
|
|
|
Nykykäsityksen mukaan kesyttäjinä ja kasvattajina toimivat Atsteekki-intiaanit, jotka jopa palvoivat kalkkunaa jumalana. He valmistivat siitä kultaisia kuvia ja patsaita. ![]() Kimmokkeena kalkkunan kesyttämiselle ei kuitenkaan alussa ollut siitä saatava liha vaan nimenomaan linnun komeat sulat, joilla intiaanit halusivat koristautua rituaalejaan ja seremonioitaan varten. Lisäksi he hyödynsivät sulkia muun muassa köysien ja huopien valmistuksessa. Kalkkunan luista tehtiin työkaluja. Erinomainen tilaisuus laadukkaan lihan saamiseksi heimon ruokavalioon huomattiin todennäköisesti kuitenkin varsin nopeasti. Noin 1100-luvulla kalkkuna kesytettiin "toisen kerran". Prosessi oli tiettävästi edellisestä täysin riippumaton, vaikka tapahtuikin huomattavasti tätä myöhemmin – ennen Kolumbuksen aikaa, silti. Asialla oli jälleen intiaaniheimo, josta uskotaan polveutuvan nykyisinkin Puebloina tunnetut intiaanit. Kesytysareenana toimi kalliovuorten tasankomaat nykyisen Yhdysvaltain Coloradon alueella. |



Kalkkuna on kotoisin Meksikosta, jossa sen luonnonvarainen esi-isä on ensimmäisen kerran kesytetty noin 800 vuotta ennen ajanlaskumme alkua.