| Mikä ihmeen syvämarinointi? |
|
|
![]() Syvämarinointi on kahden edellä käsitellyn eli ruiskusuolaamisen ja marinoimisen yhdistelmä. Syvämarinointi toteutetaan samalla tavalla kuin suolaus. Poikkeuksena on se, että ruiskutettavaan nesteeseen on liuotettu suolan lisäksi makuaineita ja sokeria sekä lisätty pieni määrä öljyä makuaineiden kantajaksi ja sitojaksi. Yksi syvämarinoinnin hyöty perinteiseen pintamarinointiin nähden on se, että syvämarinoidun lihan pinta käyttäytyy kypsennyksessä täysin käsittelemättömän tavoin, koska sen pinta ei ole kansoitettu palamista altistavilla sokereilla. Itse makulaukka saa olla vahva ja tuoksuva, sillä ruiskutettava määrä on lopulta vain noin 10 % lihan painosta. Mieleistensä mausteiden ja yrttien annostelun kanssa ei siis tarvitse (kannata) kitsastella. Makuaineiden valinta ja yhdistelmä riippuukin sitten itse kunkin mieltymyksistä sekä siitä, millaista ruokaa lihasta aiotaan tehdä. Annamme täällä yhden esimerkin, jonka käsittelemme yksityiskohtaisesti. Syvämarinointia varten tarvitset ensinnäkin oheiset ruiskusuolaustarpeet...
...joiden lisäksi sinulla tulisi olla
Maustamis- ja toimenpide-esimerkkinä COCO THAI ála QQ
Mittaa vesi ja suola kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Laita kookoshiutaleet ja sitruunaruohopätkät maustepussiin. Sulje pussi ja upota kiehuvaan suolaveteen. Lorauta joukkoon siirappi. Keitä hiljalleen muutama minuutti. Ota liesi pois päältä ja anna jäähtyä levyllä 15—30 minuuttia. Jäähdytä lopulta täysin kylmäksi ruiskutusta varten. Makusuolaliuoksen voi valmistaa tarvittaessa päivän pari etukäteen. RuiskutusLorauta öljy (2 rkl) mitta-astiaan. Täytä astia makusuolaliuoksella kahteen desilitraan asti. Ruiskuta koko määrä pieninä annoksina ja pistokohtaa vaihdellen jääkaappikylmään rintafileeseen. Määrä on juuri sopiva 1,7—2 kg:n rintafileelle. Jos syvämarinoitava lihapala on kevyempi, ruiskuta suunnilleen 1 dl lihakiloa kohden. Anna lihan suolautua ja maustua mahdollisimman kylmässä vähintään muutaman tunnin mutta korkeintaan vuorokauden ajan. Valmista liha ruuaksi mieleiselläsi tavalla
|
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|



